Samuli sanoo

Matkalle pitää saada heittäytyä

Samuli Laukka — Thu, 30 Sep 2010 12:19:07 +0300

MapCrunch on hieno verkkopalvelu. Sen avulla voi päätyä Googlen katunäkymissä satunnaiseen paikkaan maapallolla, niin kuin nyt vaikka Singaporen Sembawangiin Sembong Roadille.

Palvelu ei ole tyylikäs eikä erityisen helppokäyttöinen (kuinka kauan käyttäjällä meneekään löytää satunnaisen paikan hakukomento?), mutta äärettömän mielenkiintoinen. Yhdellä napin painalluksella (vihreä nappi oikealla) pääsee keskelle seutua, jossa tuskin on ollut koskaan aiemmin ja jonne paikan päälle matkustaminen saattaa viedä kymmeniäkin tunteja.

↓
Huomio, matkatoimistot!
↓
Ottakaa oppia!

Tehkää verkkopalvelustanne sellainen, että tulevana asiakkaananne voin vain heittäytyä siihen. Kun etsin teiltä matkaa, en halua, että minun tarvitsee tietää,

milloin olen lähdössä matkalle,
mistä olen lähdössä matkalle,
minne olen lähdössä matkalle enkä
milloin olen tulossa matkalta.

Sen sijaan haluan ensin heittäytyä, sitten kiinnostua ja lopulta innostua jostakin, mikä minun pitää päästä näkemään ja kokemaan.

Hinnat, aikataulut, lennot ja majoitus ovat tärkeitä vasta kun tiedän, minne haluan mennä.

Väärin käytetty sosiaalinen media

Samuli Laukka — Mon, 20 Sep 2010 11:36:17 +0300

Miksi toisenlaiset valinnat niin Twitterin käytössä kuin lastenhankinnassakin ärsyttävät meitä?

Kysymys on Pirkka Aunolan. (Se on esitetty nettiajanlaskussa iäisyys – lähes kuukausi – sitten, mutta purkaan tässä viikkokatsausten mielenkiintoisia ylijäämiä.)

Pirkka vastaa kuten itsekin vastaisin: pidämme omaa lähtökohtaamme niin perusteellisesti oikeana, että muut vaihtoehdot tuntuvat liian omituisilta.

Buu, ranskalaiset autot.
Buu, Windows-tietokoneet.
Buu, iPhone-puhelimet.
Buu, muovimatot.
Buu, vuokra-asuminen.

Kokemus Twitterin käyttämisestä on jokaiselle erilainen: Joku seuraa sillä ihmisiä, joku toinen asioita. Joku käyttää sitä vain tuottaakseen itse sisältöä, joku toinen keskustellakseen ja verkostoituakseen.

Sosiaalisessa mediassa on turha vaatia muilta mitään.

Et voi vaatia, että toinen ryhtyy seuraajaksesi tai kaveriksesi.
Et voi vaatia, että toinen lakkaa kertomasta yksityiskohtaisesti jokaisesta ateriastaan.
Et voi vaatia, että toinen jakaa tuottamaasi sisältöä eteenpäin.

Et myöskään voi loukkaantua, jos joku ei tee niin kuin sinä teet tai oletat tai toivot tai jos joku lakkaa seuraamasta sinua ja tekemisiäsi. Sosiaalisen median käyttäminen ei saa lisätä kenenkään taakkaa, koska taakkoja meillä kaikilla on jo liikaa kannettavana.

Sosiaalinen media on sosiaalinen mutta myös suuresti henkilökohtainen, jopa yksityinen kokemus. Jokaiselle tulee antaa mahdollisuus käyttää sitä omien mieltymystensä mukaisesti.

Luettua: The Victorian Internet

Samuli Laukka — Thu, 09 Sep 2010 10:33:43 +0300

Luin Tom Standagen kirjan The Victorian Internet jo syksyllä (saatuani vinkin Jason Kottkelta), mutta se muistui mieleeni nyt, kun tuttavani palautti sen lainasta.

Kirja on mahtava: se kertoo lennättimen historiasta ja siitä, kuinka lennätin mullisti ”kaiken” ja kuinka fyysisen lennätinverkoston lisäksi syntyi ammatteja ja kulttuuria samaan tapaan, kuin mitä internet on mahdollistanut näinä meidän päivinämme. Ja samaan tapaan se koettiin myös uhkana.

By 1865, telegraph cables spanned continents and oceans, revolutionizing the ways countries dealt with one another. The new technology gave rise to creative business practices and new forms of crime. Romances blossomed over the wires. Secret codes were devised by some users and cracked by others. The benefits of the network were relentlessly hyped by its advocates and dismissed by skeptics. Government regulators tried and failed to control the new medium. And attitudes toward everything from news gathering to war had to be completely rethought. Meanwhile, out on the wires, a technological subculture with its own customs and vocabulary was establishing itself.

Totta tosiaan – ”viktoriaanisessa internetissä” esimerkiksi hakkeroitiin ja rakastuttiin. Kirjaa lukiessa tulee useammin kuin kerran mieleen, miten nämä oman internetimme ilmiöt muka ovat meille niin uusia ja ihmeellisiä. Lennätinoperaattoreille lennätinverkosto oli sosiaalinen media, käyttötarkoitukseltaan osin aivan yksi yhteen meille tutun sosiaalisen median kanssa. Sähköttäjät olivat aikansa nörttejä.

Viimeksi kirjoista kirjoittaessani esittelin Made by Handin. Kuten sen, myös tämän saa minulta lainaksi. Kyselyt sähköpostitse osoitteeseen samuli@syneus.fi tai tämän merkinnän kommenttilootaan

Kirjan voi myös ostaa vaikkapa Amazonista (linkki ei ole kumppanilinkki).

Salama-alustus – hell yeah!

Samuli Laukka — Thu, 02 Sep 2010 16:02:38 +0300

Olemme täällä Syneuksella pitäneet viime ja tällä viikolla kahdesti salama-alustuksia tai kuten englanniksi sanotaan, lightning talkeja. En ollut kuullut niistä aiemmin, mutta nyt olen niiden fani.

Salama-alustuksia kutsutaan myös salamapuheiksi. Ne ovat on lyhyitä, useimmin kai enintään viisiminuuttisia esityksiä puhujan itsensä valitsemasta aiheesta, ja niitä pidetään yleensä useita yhden session aikana. Näin myös täällä meillä.

Viime viikolla esimerkiksi Alun puhui käyttäjien arvostamisesta: hänen oma Boxer.app-peliemulaattorinsa on käyttäjälle ilmainen vain rahallisesti – he käyttävät kuitenkin tärkeintä ”omaisuuttaan”, aikaansa, sen avulla pelaamiseen, eikä siksi ole ollenkaan samantekevää, miten hän kehittäjänä ohjelmansa käyttäjiin suhtautuu. Asiakkaita on muunkinlaisia kuin vain maksavia asiakkaita.

Mikko kertoi palvelimista jotain, mitä en juuri ollenkaan ymmärtänyt, mutta lopputuloksen käsitin: saimme Syneukselle uuden tavan tehdä (tässä jokin asia, jota en ymmärtänyt) yhtenäisemmin.

Virallisena humanistipellesyynärinä puhuin viime viikolla siitä, kuinka olen oppinut elämään onnellisempaa elämää sanomalla useammin ”kyllä”. Idea ei tietenkään ole omani, mutta näemmä se on pitänyt hyvin paikkansa.

Tällä viikolla jatkoin ideavarkauksieni sarjaa vaatiessani, että kiireestä ei saa puhua. Tai paremminkin, että kiireeseen ei saa vedota, kun menee ihmisten eteen pitämään huonosti valmisteltua esitystä. Esiintyjän kiire ei ole kuulijan vika eikä kuulijan kokemusta saa sillä vaivata. Kaikilla on kiire – kiire ei ole perusteltu syy sille, miksi olet valmistellut esityksesi huonosti.

Parin viikon kokemuksen perusteella salama-alustukset ovat hieno juttu: muiden puheista saa irti paitsi ajatuksia, myös konkreettista hyötyäkin, ja omissa puheissa pääsee harjoittelemaan esiintymistä. En ole mestariesiintyjä enkä välttämättä erityisen innokas esiinastuja, mutta olen päättänyt, että aina kun täällä meillä salama-alustuksia pidetään, aion osallistua.

Tässä ohjeeni salamapuhujalle:

Valitse aihe, joka tulee ensimmäisenä mieleesi.
Kysy itseltäsi, miksi aihe tuli mieleesi.
Vastattuasi ensin itsellesi pidä muille puhe vastauksesi sisällöstä.

P.S. Puheen lyhyydestä ei sakoteta (ainakaan täällä meillä). Omat puheeni ovat toistaiseksi kestäneet vain kaksi minuuttia. Jokin päivä aion vielä yltää viiteen.

Helppokäyttöisyys on myös kielen ominaisuus

Samuli Laukka — Thu, 26 Aug 2010 15:36:00 +0300

On samaa tarkoittavia sanoja ja on eri asioita tarkoittavia sanoja. Ja sitten on sanoja, jotka merkitsevät lähestulkoon samaa. Esimerkiksi ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat joskus niin lähellä toisiaan, että ymmärtäminen muuttuu hyväksymiseksi. Silloin kieli ei ole helppokäyttöistä.

Ei ole kauaakaan siitä, kun eräs mielipidetutkimus kysyi, ”ymmärtävätkö” ihmiset asiaa X. Osa ”ymmärsi”, ja tiedotusvälineet uutisoivat siitä: jokin prosentti vastaajista ymmärsi asiaa X.

Asian käsittely ja keskustelu siitä jatkui sekä tiedotusvälineissä että keskustelupalstoilla lähtökohdasta, miksi tämä osuus ihmisistä oli niin typeriä, että eivät vastusta asiaa X.

Mitä enemmän kieli-ihminen asiaa ajattelee, sitä pyhäinhäväistyksellisemmältä tuntuu, miten sekä mielipidetutkimuksen tehneen yrityksen että tiedotusvälineiden toimitusten journalististen työskentelytapojen läpi on putkahtanut väite siitä, että ymmärtäminen on hyväksymistä.

Voi ymmärtää, miksi lapset kiusaavat toisiaan, hyväksymättä sitä.

Voi ymmärtää, miksi turkistarhaus on sallittua Suomessa, hyväksymättä sitä.

Voi ymmärtää, miksi jotkut ajavat autoa humalassa, hyväksymättä sitä.

Ymmärrätte varmaan?

Teknologian ja Web-kehityksen parissa ei varmaan enää nykyään voi työskennellä ilman, että tasaisin väliajoin kuulee puhuttavan käytettävyydestä, mutta kielen kanssa työskentelevät eivät kuule siitä kovin usein. Kielen käytettävyydestä kyllä puhutaan, mutta silloin käytetään muita sanoja. (Ymmärrettävyyttä, esimerkiksi.)

Kielikin voi kuitenkin olla käytettävää. Ja sen pitäisi olla, kun sen tarkoitus on välittää tarkkoja viestejä. Esimerkiksi uutisia.

Käytettävä kieli on käytettävä samalla tavalla kuin käytettävä vasara tai Web-palvelu on käytettävä: siitä on suoraa hyötyä käyttäjälle — lukijalle — ja sillä saa jotain aikaan. Kielellä saa jotain aikaan, jos lukija ymmärtää sen merkityksen selkeästi niin hyvin kuin on ylipäätään mahdollista.

Voi ymmärtää, miksi ymmärtäminen on joskus hyväksymistä, hyväksymättä sitä. Tässä kirjoituksessa ollaan hyväksymättä.

Ratkaiskoon joku rikkinäiset linkit

Samuli Laukka — Wed, 18 Aug 2010 11:51:04 +0300

Web-asiantuntija Aki Björklundin twiitti on niiiiin totta: linkit eivät ole vain parametrejä hakukoneiden arvotusalgoritmeille vaan myös jokapäiväinen osa Webiin muotoutuvaa historiankirjoitusta.

Tässä ollaan hypertekstien ytimessä.

Yksi meneillään olevista tehtävistäni Syneuksella on käydä läpi satoja linkkejä viime vuosilta. Tarkistan, miten linkit toimivat ja mihin ne johtavat. Jos olisin ollut oikein fiksu, olisin pitänyt tuloksista kirjaa ja herkutellut sitten tilastoilla, mutta nyt voin vedota vain perstuntumaan.

Yllättävän moni linkki vuosilta 2008, 2009 ja 2010 on kokonaan rikki elokuussa 2010.

Linkkien rikkoutumisessa on jollekin ongelma ratkaistavaksi.

Ketterän ohjelmoinnin siivousvertaus

Samuli Laukka — Mon, 09 Aug 2010 11:20:47 +0300

Suomalaisen Thinglink-startupin teknologiaupseeri Janne Jalkanen kirjoittaa henkilökohtaisessa blogissaan ketterästä siivoamisesta tavalla, jota aion käyttää, jos minun tarvitsee kertoa ketteristä ohjelmoinnista jollekin itseni kaltaiselle ei-ohjelmoijalle.

Here’s a fairly simple way to explain agile programming: When cleaning your apartment, you can either clean it bit by bit so that you keep a reasonable amount of cleanliness all the time – or you can just let it be, and then have big cleaning days.

Näistä menetelmistä ensimmäinen on ketterä, ja sillä, kuten jälkimmäiselläkin, on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.

Sivupolku: Ketterästä ohjelmoinnista ja ketteristä menetelmistä puhutaan nykyään sen verran paljon, että ketterästä on tullut jo ensimmäisen asteen muotisana. Sitä käytetään surutta kuvailemaan esimerkiksi monenlaisia organisaatioita tai toimintatapoja, joissa ketteryys ei toteudu sellaisena kuin tarkoitettu olisi. Uskottavuutta tavoitellessa täytyy olla jo tarkkana, että sanaa käyttää harkiten oikeassa paikassa eikä devalvoituna siellä sun täällä.

Muutosta on pakko, pakko, pakko rakastaa

Samuli Laukka — Wed, 04 Aug 2010 11:13:49 +0300

Suomen kielen ei tarvitsisi olla haudanvakava asia, mutta usein se on. Siksi mieltä lämmittää aina, kun kielentutkija sanoo jotain tällaista:

Suomen kielen asema on verkossa parantunut sosiaalisen median myötä.

Sanat ovat Helsingin Sanomien uutisen mukaan tutkija Lari Kotilaisen suusta.

Jo muutama vuosi sitten eräs toinen tutkija kirjoitti kirjassaan, että suomea kirjoitetaan nykyään enemmän kuin koskaan ja että se on yksinomaan teknisen kehityksen seurausta: tekstiviestit, sähköpostiviestit, chatit ja muut ovat panneet pahimmatkin ”äidinkielenvihaajat” kirjoittamaan jos ei myös töissä, niin vähintään kotona ainakin. Siitä myös suoraan seuraa, että kieli voi paremmin kuin koskaan.

Kielen hyvinvointia ei mitata sillä, kuinka moni nettiin kirjoitettu pilkku osuu sille kohdalle, mille se kuuluisi sen ja sen vuoden peruskouluopetuksen mukaisesti, vaan kuinka hyvin kieli palvelee käyttäjiensä tarpeita. Jos kieli välittää sanoman, sen tehtävä on täytetty.

Kehityksen kehittyminen on vanha klisee siksi, että se on totta. Kehitys kehittyy. Koska suomenkieliset ihmiset haluavat käyttää kieltään tulevaisuudessakin, he kehittävät sitä enimmäkseen huomaamattaan siihen suuntaan, joka palvelee heitä paremmin. Ja se on oikein – niin juuri kuuluukin käydä.

Kuten arvata saattaa, Helsingin Sanomien uutisen kommenttiosastolla ei pelkästään kiitellä Lari Kotilaisen väitteitä. Sinullakin, arvon lukija, voi olla tästä tunteikas mielipide. Se ei ole väärin – ei ole väärin arvostaa niitä kirjoitetun kielen ohjeita, jotka koulussa on oppinut – mutta on täysin hyödytöntä vastustaa muutosta. Ärsyyntymällä huonona pitämästäsi kielestä teet pahaa vain itsellesi ja estät itseäsi oppimasta ymmärtämään jotakin uutta.

Maailmassa on aina selvinnyt parhaiten se, joka sopeutuu muutoksiin nopeimmin.

24 huonetta 32 neliössä, käytettävästi

Samuli Laukka — Thu, 29 Jul 2010 11:26:00 +0300

Arkkitehti Gary Chang on suunnitellut itselleen 32 neliön kodin, jossa on 24 eri tilaa. Konseptilla on hieno nimi: Domestic Transformer.

Jargonaattori pelastaa lukijat hankalilta lyhenteiltä

Samuli Laukka — Tue, 27 Jul 2010 12:22:14 +0300

Kun 91 000 sivua salaisia dokumentteja vuotaa Yhdysvaltain sotavoimista tiedotusvälineille, suomalaisten uutistoimitusten patenttiratkaisu asiasta kertomiseen netissä on yksinkertaisen selkeä: perusuutinen ja uutisen taustat. Niin tekee esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoessaan, että Pentagon ryhtyy ajojahtiin Afganistan-vuotajan löytämiseksi.

Maailmalla, isommissa tiedotusvälineissä tällaiset aiheet saavat usein teemasivustonsa, jossa ehditään tarjoilla tietoa muutenkin kuin tuttujen kaavojen mukaan. Nyt muun muassa New York Timesilla on The War Logs.

Teemasivustolla muun muassa nostetaan toimituksen valitsemia dokumentteja luettavaksi ja tehostetaan luetun ymmärtämistä ”jargonaattorilla”: tekstissä olevat lyhenteet ja jargon-sanat avataan lukijalle ymmärrettävään muotoon, jos tämä vie hiiren kursorin sanan päälle.

Vanha, hyvä idea, yksinkertainen toteutus ja erinomaisen käyttökelpoinen lopputulos. Kuten New York Timesin Aron Pilhofer kertoo Mediabistrolle:

It was [journalist-programmer] Alan McLean’s idea. Those documents are virtually inpenetrable for the average reader. In thinking of ways to make them more accessible, Alan thought about highlighting the key pieces of text that needed some explanation and then have a little popup, so as you read through you can roll over a word, and it’ll pop up a definition. It’s there if you need it, but it doesn’t get in your way at all.

FindAGrave.com ja kuolema internetissä

Samuli Laukka — Fri, 23 Jul 2010 12:34:34 +0300

Find A Grave on herttaisen vanhanaikaiselta näyttävä verkkopalvelu hautapaikoista ja hautausmaista. Äkkiseltään se tuntuu ennen kaikkea matkailusivustolta: sen avulla voisi suunnitella lomamatkan jos toisenkin.

Suomalaisittain se ei ole erityisen kattava — tätä kirjoittettaessa vain 18 hautaa —, mutta kansainvälisesti tarjonta on ainakin amatöörin hautapaikkamatkailijan silmin mukavan monipuolista.

Sivupolku: Kuolemaa internetissä ei ole vieläkään ratkaistu. Siis sitä, kuinka ihmisen läsnäolo ja ”omaisuus” internetissä muutetaan hänen kuoltuaan muistoksi kuolleesta ihmisestä. Mitä pitäisi tapahtua esimerkiksi ihmisen Facebook-profiilille?

Helppoja vastauksia ei taida olla.

Luettua: Made by Hand

Samuli Laukka — Thu, 22 Jul 2010 13:10:42 +0300

Mark Frauenfelder on päätoimittaja ja bloggaaja (yksi Boing Boingin perustajista), joka tuoreehkossa kirjassaan Made by Hand: Searching for Meaning in a Throwaway World kertoo, mitä hän on oppinut tekemällä itse, omin käsin. Asia, joka meille tietokoneiden ääressä varttuneille nörteille ei välttämättä ole tuttu, vaikka olisimmekin kasvaneet perheissä ja suvuissa, joissa on rakennettu taloja, kudottu villasukkia ja viljelty perunamaata.

Kirja ei ole erinomaisesti kirjoitettu mutta onnistuu viihdyttämään ja ennen kaikkea ajatteluttamaan. Kiinnostavimpia kappaleita ovat luvut kanoista, ampiaisista, kasvimaasta ja kombutsa-teesienijuomasta (kombutsasta käytetään myös kirjoitusasua kombucha), koska niissä, ehkä enemmän kuin muissa, käsitellään käsillä tekemisen lisäksi myös suhdetta kehoon. Asia, joka niin ikään tietokoneen ääressä istuessa voi helposti unohtua.

”Imagine owning a little robot that could patrol the yard around your house—killing poisonous bugs, fertilizing the lawn, providing entertainment, and magically converting waste products into healthy food. How much would you pay for such a robot? Two hundred dollars? Two thousand? If you buy a chicken, which does all this and more, you’ll only have to pay two.”

Itse tekemisessä ja tekemällä oppimisessa on Frauenfelderillä taustalla koko ajan hyvä teema: virheet. Virheet ovat tärkeitä, koska ne opettavat nopeasti ja tehokkaasti, eikä niitä siksi tule pelätä.

Samasta syystä Frauenfelder kirjoittaa myös unschoolingista, jonka voisi kai suomentaa epäkoulunkäynniksi tai epäopettamiseksi. Se on eri asia kuin kotiopetus, homeschooling. Unschooling on sitä, miten ihminen oppii asioita, joista on kiinnostunut tai joihin on kova motivaatio mutta joita ei opiskele: käytännön ongelmien kautta oppimista, jossa virheiden tekeminen on usein nopein tie oivallukseen.

Jos kirja tai sen aiheet kiinnostavat, tämän pätkän katsominen ei välttämättä ole hukkaan heitettyä aikaa:

Kirjan voi ostaa vaikkapa Amazonista (linkki ei ole kumppanilinkki) tai lainata minulta. Lainakyselyt sähköpostitse osoitteeseen samuli@syneus.fi tai tämän merkinnän kommenttilootaan.

Viikko ilman töitä: hyvältä tuoksuva mies voitti internetin

Samuli Laukka — Mon, 19 Jul 2010 11:19:08 +0300

Koska Syneuksen toimisto oli kiinni viime viikon, oli meillä syynäreillä aikaa lomailla. Samaa ei voi sanoa teekuppini ahkerista pienokaisista (katso kuva!). Saavuin paitsi pöytäni ääreen, myös uuden sivilisaation syntyhetkille.

Viime viikolla huipentui yhdeksi kaikkein suosituimmista sosiaalisen median mainoskampanjoista tituleerattu Old Spice Guy -kampanja (katso video!). Näyttelijä Isaiah Mustafa antoi kasvot ja kropan hyvännäköiselle, hyvältä tuoksuvalle miehelle (”the man your man could smell like”), joka kampanjan lopuksi ilotulitti YouTubessa liudan videovastauksia ihmisten Twitter-viesteihin.

Vastuksensa sai myös muutama julkkis-twiittaaja, kuten Demi Moore.

Mashablen artikkeli The Old Spice Guy Social Media Campaign by the Numbers kertoo mitä englanninkielinen otsikko lupaa: lukuja kampanjasta. Kampanjan loppupamaus voitti kiinnostuksessa Barack Obaman, George W. Bushin ja Susan Boylen, jos tällaisen yksinkertaistus tässä nyt sallitaan.

Myös ReadWriteWebillä on kampanjasta mielenkiintoinen artikkeli: kuinka Old Spice voitti internetin eli How the Old Spice Videos Are Being Made.

Blogi ei ole vuoden 2010 omaperäisin idea

Samuli Laukka — Fri, 09 Jul 2010 13:46:27 +0300

Tämä on blogi, eli tämä ei ole maailman omaperäisin idea. Varsinkaan tämä ei ole cool eikä hip. Toista oli joskus 2000-luvun puolenvälin alla, jolloin me silloiset bloggaajat lapsekkaina vapaustaistelijoina kamppailimme arvostuksen puolesta, vastustajinamme nykymaailman menosta mitään tietämättömät toimittajat ja kolumnistit. Buu, ”vanha media”.

Mutta nykyään kaikki on onneksi toisin. Blogilla – enkä tarkoita tässä nyt yksittäistä kirjoitusta vaan kokonaista julkaisua – on työkalun arvo, kuten sillä olisi aina pitänyt ollakin. Sen merkitys on siinä, mitä sillä saa tehtyä.

En ole päässyt vielä lukemaan Antti Isokankaan ja Riku Vassisen kirjaa Digitaalinen jalanjälki, mutta Arttu Silvast on poiminut kirjasta arvioonsa lausahduksen, jota kelpaa maistella kirjaa lukemattakin:

”Kun asiakas kävelee rautakauppaan, hän ei etsi poraa vaan reikää seinäänsä”

Oivallus on hieno. Lopetan vertauskuvan käyttämisen kuitenkin tähän, vielä voiton puolella. Tämä on tämän seinän ensimmäinen reikä, enkä keksi, mitä hyvää olisi sitä reikäisemmässä seinässä.